Aihearkisto: Ajankohtaista

Koko kylän voimalla

Sain hienon mahdollisuuden olla mukana kylätoiminnan energiapläjäystä ja taittaa Tottijärven kylälehden kevätnumeron 1-2024. Tuhti lukupaketti oman kylän asiaa ja tapahtumia, tarinoita ja uusia kyläläisiä on mennyt viime perjantaina uuteen painotaloon, minun toimestani.
Projektissa uudistettiin hieman lehden aiempaa ulkoasua, kyläläisten toiveita kuunnellen. Samalla tuotiin sisältöön uusien toimittajien, niin nuorten kuin vähän vanhempienkin, haastatteluja ja kertomuksia.

Kylälehti on erittäin vahva osoitus toimivasta ja aktiivisesta kyläyhteisöstä, josta moni muu kylä voisi ottaa oppia. Näin pidetään oma kylä elävänä, aktiivisena ja monipuolisena kaikille kyläläisille sekä varmistetaan palveluiden saatavuus omalla kylällä.

On huikeaa saada olla mukana tässä projektissa.
Kylälehti 1-2024 ilmestyy toukokuun alussa.

Puhutaanko autoista?

Uutena taittoasiakkaana TDDT-n moottoripainotteisten lehtien ryhmään astelee Suomen Autolehti. Pitkän historian omaava laadukas julkaisu, joka hieman uusien kuvioiden myötä etsi taittajaa lehdelle. Hyvien kontaktieni, asiakkaideni ansiosta sain mahdollisuuden tarjota omaa osaamistani tähän tehtävään. Onnenpotku ja ensimmäinen julkaisu on työn alla!

Vauhdikkaita taittohommia

Loppuvuodesta toimistolla vauhti kiihtyi eikä Taina Taittaja ehtinyt edes päivittää tänne uutta asiakkuutta. Uutena taittorepertuaariin tuli Hanaa!-lehti, joka on suomalaisen autourheilun vahva äänenkantaja. Lehti tarjoaa tabloid-kokoisena ralliuutisointia monessa eri muodossa, kisatuloksia, henkilökuvia ja tapahtumia. Pitkän historian omaava lehti on uudessa omistuksessa ja muutokset lehden valmistuksessa, painossa ja taitossa tuovat mukanaan tervetulleita uusia tuulia. Mikä parasta, minä saan olla mukana matkassa! Ensimmäinen tekemäni numero, vuoden 2023 viimeinen lehti, meni painoon loppuvuodesta aikas ripeällä aikataululla. Vuoden 2024 ensimmäinen lehti on parhaillaan toimituksen työn alla. Kerran kuussa ilmestyvä lehti on erittäin tervetullut jo aiemmin vahvasti moottoripyörä- ja autolehtien taittohommien joukkoon.

Vuosi loppui varsin vauhdikkailla ”nuoteilla”. Sain mahdollisuuden tarjota palveluitani myös toiselle eräälle varsin pitkäikäiselle ja perinteikkäälle autoalan julkaisulle. Kiitos minua suositelleen vanhan yhteistyökumppanin, tämä uusi kontakti oli mahdollista. Aivan huikeeta. Vaikka olen pieni toimija, pystyin omalla osaamisellani vakuuttamaan uuden asiakkaan ja nyt tässä suunnitellaan ensimmäistä lehteä yhdessä. Tämäkin lehti kokee muutoksia ja uuden edessä ollaan. Se tuo minulle mahdollisuuden jälleen näyttää kynteni! Tästä lisää kun saamme hommat rullaamaan!

Valokuidun nopeus

Kauan odotettu valokuituyhteys alkoi toimia 20.11. Nyt on siis viikon verran saatu nauttia tilanteesta, kun töihin on tullut selkeästi lisää toimintavarmuutta netin häiriöiden ja katkoksien jäätyä unholaan. Ainakin nyt pelkkää positiivista sanottavaa Lounean valokuitupalveluista. Asennusprosesseissa ja yhteydenpidossa asiakkaiden suuntaan voisi olla vielä hieman parannettavaa. Mutta kaiken kaikkiaan homma jäänee kokemuspuolella plussalle.

Vuoden Yrittäjänainen

Nokian Yrittäjänaiset ovat valinneet minut yhdistyksen jäsenistöstä
vuoden 2023 yrittäjänaiseksi. Tämä on minulle iso kunnianosoitus. Olen todella otettu ja kiitollinen saamastani huomiosta. Yrittäjyyteni on tuonut elämääni paljon hienoja kontakteja, ihania ihmisiä, huikeita asiakkaita. Ilman heitä en olisi tässä. Nöyrä kiitos yhteistyöstä on paikallaan. Kiitos siitä, että olette pitäneet minut leivän syrjässä kiinni. Vaikka yrittäjyys ei aina olekaan pelkkää suklaata ja suffelia, en silti päivääkään vaihtaisi pois. Ja kieltämättä hieman tekee mieli henkseleitäkin paukuttaa. Mä tein sen. Paikallislehden haastatteluni voit lukea Nokian Uutisten nettisivuilta jo nyt ja maanantaina printtilehdestä. Haastattelu ja kuva: Laura Talvitie

Koulutusta

Olen syyskuussa aloittanut digimarkkinoinnin koulutuksen. Työn kuva on muuttunut ja isoksi osaksi normaali printtimainonnan lisäksi on tullut digimarkkinointi. Jotta voisin palvella asiakkaitani paremmin, tunsin tarvitsevani siihen lisäkoulutusta. Miten saada enemmän irti digimarkkinoinnista, lisää näkyvyyttä oikeissa paikoissa oikeanlaisella sisällöllä? Kunnon strategiat ja niiden seuranta loppuun asti tuovat lisävoimaa digimarkkinointiin, jolle nyt on kysyntää. Haluan vahvistaa omaa osaamistani ja tämä koulutus tarjoaa siihen nyt loistavan mahdollisuuden. Saskyn ja Nordic Marketing tarjoavat yrittäjälle sopivan koulutuksen. Opintojen lisäksi mahdollisuus verkostoitua eri alojen ammattilaisten kanssa tuo mukavaa vaihtelua normityöhön. Bonuksena tulee mukaan yrittäjälle mentori, jonka ajatuksia, neuvoja ja ideoita saan mukaan vahvistamaan opintoja.

Kohti kuitua

Ilman ripeitä nettiyhteyksiä yritykseni toiminta on haastavaa. Kaikki ohjelmat, tiedostojen siirto minulle ja eteenpäin painotaloihin ovat nettiyhteydestä riippuvaisia. Mäkin ruudulla pyörivä rantapallo on vihollinen nro 1. Nyt ollaan kuitenkin jo askeleen verran lähempänä huomattavasti parempaa nettiyhteyttä. Muutto uuteen osoitteeseen mahdollisti viimein valokuituyhteyden hankinnan. Uudessa osoitteessa alueella oli kuitukartoitus jo tehty. Kesällä 2023 valokuitukaivuut toteutuvat ja vuoden 2023 aikana kuituyhteydet saadaan toimimaan.
Keskiviikkona hypättiin yksi askel lähemmäs ja toimistolla tehtiin sisäasennuksia valokuitua varten. Nyt on boxit sisällä ja ulkona odottamassa kuitua. En malta odottaa! Tästä on haaveiltu kauan.

Toimiston uutisia

Kotikonttori on toiminut jo kuuden viikon ajan väliaikasmajoituksessa. Itseasiassa oman yrittäjäisäni vanhassa työhuoneessa. IMac on lepuuttanut jalkaansa televisioiden korjauspöydällä vanhoissa kotimaisemissa. Maisemat kohdillaan. Ja TV-huolto Pohjasen historia pöllähtää vastaan joka paikasta, etenkin tämän työpöydän laatikoista. Isosta omakotitalosta muutto, vaikkakin vain väliaikaisesti, yhden huoneen ”yksiöön” on vaatinut hieman sopeutumista. Sekä yrittäjältä että konttorikoiralta.

Tämä on samalla ollut oman kodin ja uuden kotikonttorin etsintäaikaa. Asuntonäyttöissä juoksua, vertailua ja monien juttujen selvittelyä. Aika on hujahtanut nopeasti. Nyt kuitenkin oma uusi koti on löytynyt ja avaimet kilisee taskussa. Hetki vielä pitää malttaa muuton kanssa. Ensin vähän tuunataan maalien ja tapettien kanssa kotia ja konttoria, toiveissa päästä jouluksi omaan kotiin.

Yhdessä kuvassa koko ”koti”. Kuva lokakuulta 2022

TDDT muuttaa

TDDT muuttaa! Huomenna 20.10. toimiston muutto vaikuttaa palveluihin klo 12 eteenpäin. Vastailen puheluihin/viesteihin/meileihin viiveellä, heti kun mahdollista. Perjantaina palvelut toimii jälleen normaaliin tapaan. TDDT postiosoite jatkossa Järvenjärventie 96, 37200 Siuro.